Project Description

Tero Julkunen | Automaalaamo Julkunen Oy

Tero Julkunen, Automaalaamo Julkunen Oy:n omistaja ja toimitusjohtaja

Tuusulassa toimiva Automaalaamo Julkunen Oy on vuonna 2004 perustettu, automaalauksiin ja kolarikorjauksiin keskittynyt maalaamo. Yrityksessä työskentelee tällä hetkellä viisi henkilöä omistaja mukaan lukien. Haastateltavana Automaalaamo Julkuselta on omistaja ja toimitusjohtaja Tero Julkunen.

Automaalaamo Julkunen Oy otti käyttöönsä ProcessManager-toiminnanohjausjärjestelmän syyskuussa 2013. ProcessManagerin avulla työt saadaan organisoitua automaalaamossa tehokkaasti. Samalla on parantunut myös kannattavuus.

”Tehokkuuden parantuminen on se ehdottomasti paras hyöty, jota en osannut edes kuvitella silloin, kun otimme ohjelman käyttöön. Työskentelymme on muuttunut 20–30 prosenttia tehokkaammaksi.  Muita hyötyjä saadaan esimerkiksi laskutukseen ja aikatauluihin”, yrittäjä Tero Julkunen sanoo.

Julkunen on hyödyntänyt ohjelmasta saatavia tietoja myös uusasiakashankinnassa. ”Voin kertoa suoraan, kuinka pitkään autot keskimäärin seisovat meillä. Tämmöiset on hyviä valtteja, kun lähdetään neuvottelemaan uusien asiakkaiden kanssa”, Julkunen lisää.

Tero Julkunen muistelee syitä ohjelman hankkimiseen. Aikoinaan häntä huoletti eniten tiedonkulku silloin, kun hän itse ei ole paikalla maalaamossa. ”Ennen ProcessManageria oli aika karmivaa olla vaikka viikko lomalla ja palata sitten perkaamaan tilannetta, kun ei tiennyt miten työt ovat sujuneet. Nyt on kaikki tiedossa: mitä milläkin hetkellä on tehty ja miten autoja on liikkunut”, Julkunen kertoo. Vaikkapa aurinkotuolissa istuen voi kännykästä katsoa paljonko maalaamossa on töitä, missä vaiheessa ne ovat, ja ovatko kaikki työntekijät tulleet ajoissa töihin.

Aikaisemmin toinen iso ongelma liittyi töiden organisointiin. Ennen siihen liittyi paljon puhelimella soittelua. Autoja saattoi tulla työstettäväksi aika yllättäen isokin määrä ja niistä kerrottiin puhelimitse, että tee lisäksi tätä ja tuota. Tieto ei aina kulkenut kaikille työntekijöille ja asioita jäi tekemättä.  ”Nyt väki tietää samalla hetkellä kanssani kun autoja on tulossa ja mitä niistä maalataan, ja maalarit voivat alkaa kiirehtiä meneillään olevia töitä alta pois. Yleinen tiedonkulun parantuminen oli juuri se syy, miksi tuon ohjelman aikoinaan halusin. Sitten siellä on tullut plussana vaikka mitä muita ominaisuuksia, joita en itse osannut silloin vielä edes toivoa”, Julkunen lisää.

Ohjelma rekisteröi käytettävät materiaalit ja työvaiheen tekijät, näin myös mahdollisiin laatupoikkeamiin on helpompi puuttua. Maalaamosta tavallaan katoaa se ”joku muu”, nähdään suoraan kenen vastuulla työvaihe on ollut ja voidaan tutkia, mikä meni vikaan. Toisaalta ohjelman avulla on entistä helpompi myös antaa kiitosta henkilökunnalle. Se on oikeudenmukainen ja kertoo faktat niin kuin ne ovat, ja antaa kyytiä mutu-tuntumalle.

”Siinä on ihan pakko välillä kiittää äijiä, kun on ollut kova viikko. Itsellä on saattanut olla jostain työntekijästä vaikka semmoinen fiilis, että se on vähän hidas, ja toisesta että se on nopea. Totuus saattaakin olla ihan päinvastoin. Vaikka joku kaveri kävelee autojen välissä hitaasti, niin saattaakin tehdä sen oikean työn nopeasti.”

Tero Julkusen mielestä jokaisen maalaamon olisi syytä ottaa ProcessManager käyttöön jo senkin takia, että laki vaatii työaikakirjautumiset. Työaikakirjaukset ja palkkaraportit saa suoraan ohjelmasta. Ohjelmaa voi käyttää siinä laajuudessa kuin itse haluaa. Laajemmat ominaisuudet voi opetella vähitellen.

”Kun tulee jokin tarve uudelle tiedolle tai toiminnan ohjaukselle, niin tästä löytyy ratkaisu. Eli käyttöä omien tarpeiden mukaan, sillä ProcessManagerin täysi hyödyntäminen tekee työskentelystä ja johtamisesta helpompaa. Yksi asiakas palasi minulle parin vuoden tauon jälkeen. Ensimmäinen kysymys sen firman peltisepiltä oli, että päästäänkö taas käyttämään ProcessManageria? Hekin olivat kokeneet ohjelman tosi hyväksi, kun ei mene soitteluun turhaa aikaa”, Julkunen kertoo.

Sama ajansäästö pätee häneen itseensä. Ennen hän joutui roikkumaan puhelimessa jopa 10 tuntia viikossa sopimassa maalaamoon tulevista autoista. Nyt siihen ei tarvitse käyttää enää minuuttiakaan. Työaikaa säästyy todella paljon muihin töihin.

Vuoden 2019 alussa Automaalaamo Julkunen otti käyttöönsä uusimman version PPG-kaavanhakuohjelmasta, eli PaintManager XI:n. Autonmaalauskonseptia täydennettiin hankkimalla automaattinen väriensekoituskone, Daisy Wheel.

READ MORE